Nuvole

Gelateria Nuvole on perustettu Turun Hansakortteliin vuonna 2007. Italiankielinen gelateria kääntyy suomeksi jäätelöbaariksi ja nuvole tarkoittaa pilviä. 15 vuoden aikana Gelateria Nuvole on onnistunut valloittamaan turkulaisten sydämet!

Pääosassa laadukkaat raaka-aineet

Kaikki Gelateria Nuvolen jäätelöt valmistetaan pienissä erissä käsityönä. Jäätelön valmistuksen pohjana ovat laadukkaat ja luonnolliset raaka-aineet: esimerkiksi mansikkajäätelössä on noin 40% mansikkaa! Valmistuksessa käytetään raikasta suomalaista maitoa ja kermaa sekä muita kotimaisia raaka-aineita aina kun niitä on saatavilla. Pistaasijäätelössä käytetty pistaasitahna hankitaan italiasta. 

Vuonna 2019 Glorian Ruoka & Viini valitsi Nuvolen vuoden parhaaksi jäätelöksi.

Cappucino jäätelö - Gelateria Nuvole

Rakkaudesta italialaisiin makuihin

Angelo Tursi on halunnut tuoda vaimonsa Leenan kanssa Turun ravintolatarjontaan aitoja italialaisia makuja. Muutettuaan Suomeen Angelo alkoi kaivata aitoa italialaista jäätelöä ja haaveili omasta jäätelöbaarista. Hänen koko perheensä on aina työskennellyt ruuan parissa. Angelon isä valmisti juustoa ja eno teki jäätelöä Angelon ollessa lapsi. Angelon ystävä Stefano oli avannut Nuvolen jäätelöbaarin Turkuun ja tarvitsi apua jäätelöiden valmistuksessa. Angelo ja Stefano pyörittivät ensin Gelateria Nuvolea yhdessä. Myöhemmin Angelon vaimo Leena osti Stefanon osuuden. Tällä hetkellä Gelateria Nuvole on Angelo ja Leena Tursin perheyritys.